Stadin Stydein, aina valon puolella!

Häpeä, ikuisuusaihe, josta jälleen viime viikolla pienellä porukalla puhuimme.
Aiheesta tuntuu saavan joka kerta irti, kun siihen paneutuu. Inspiroiduin jälleen aiheesta valmentaessani asiakkaan johtoryhmää, jossa tuntui hyvinkin turvalliselta avautua häpeäntunteesta ja kasvusta hajuttomasta ja mauttomasta lapsesta kapinoivaksi teiniksi ja aikuisen ihmisen vuosikymmenien kasvusta tähän pisteeseen. Kasvutarina siis miten minusta tuli osa Stadin Stydeintä.

Kasvutarina, jossa epäonnistumisillakin ja pettymyksillä on osansa.
Ilman syvintä tunnetta häpeästä ja epäonnistumisesta eräällä työnantajalla en olisi koskaan ryhtynyt yrittäjäksi. Ilman lukemattomia epäonnistumisia ihmissuhteissa, kasvatuksessa ja vaikka missä, en olisi päässyt irti häpeästä, jonka tunnistan hallitsevan valtaosaa ihmisiä, myös itseäni.

Näin taaksepäin katsoessani tiedän, että itse asiassa en ole epäonnistunut vaan loin silloin jo linjaa, jota olen siitä lähtien uskaltanut ja rohjennut kulkea. Myös tuon mainitsemani epäonnistumiseen työnantajalla, näen sen nyt toisin. Puolustamalla silloisessa roolissani asiakkaani asiaa, olen syvän päädyn kautta saanut tuntea miten rehellisesti ja aidosti välitän asiakkaistani ja heillä työtä tekevistä ihmisistä. Miksi en sitten aiemmin rohjennut olla kaikkea sitä mitä halusin? Häpeä ja pelko estivät etenemästä siihen suuntaan mitä janosin ja kaipasin. Etsin merkityksellisyyttä ja vaikuttamisen mahdollisuutta. Miten voisin auttaa ihmisiä ja asiakkaita niin, että se aidosti tuntuu luissa ja ytimessä asti?

Kesti melkein puoli vuosisataa päästä eroon tunteista, jotka epämääräisesti estivät uuden luomisen. Kunnes sitten olin itselleni rakentaman pakon edessä, ryhdy yrittäjäksi tai tyydy osaasi. En tyytynyt, hyppy kylmään veteen ja tsemppiä! Alussa saattelin itseni usein uuteen päivään, että tee vaan – tekemällä onnistut.

Nyt kun katson paria vuotta taaksepäin ja mietin elämääni ja kokemaani, olen jatkuvasti onnellisempi ja rohkeampi kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Yrittäjänä ja palveluammatissa HR:ssä vaikutan ihmisten elämään ympärilläni. Vaikutan sekä johtoon että työntekijöihin, ihmisiin. Yritän rohkeasti löytää erilaisia lähestymistapoja ja haastaa ihmisiä pohtimaan syitä ja seurauksia, jotta voisimme auttaa toinen toisiamme kehittymään ja elämään paremmin sekä työ- että yksityiselämässä.

Hieman toki hävetti tätä kirjoittaa, mutta tässä sitä taas mennään. Koska olen päättänyt, Stadin Stydein ei pelkää seisoa tekemisensä ja sanojensa takana.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email

HooÄrrän Hotline

Lähetä viestisi lomakkeen tai sähköpostin kautta. Voit vaihtoehtoisesti soittaa sekä laittaa viestiä Whatsapp-viestillä. 

Töölön Vire

Töölön Vire | Human Results | Henkilöstöhallinnon kokenut ammattilainen.

Henkilöstöhallinnon kokenut ammattilainen käytössäsi, kaikissa henkilöstöhallinnon kiemuroissa. Ei pönötystä, ei jargonia eikä selittelyä. Rokkimeininkiä huonolla huumorilla, katse tuloksissa ja tavoitteet kiikarissa.

Yhteystiedot

Töölön Vire & Voima Oy
Y-tunnus: 3017163-6

johanna@toolonvire.fi
+358 40 700 4826

Yhteistyökumppanit

Copyright © 2021 
Töölön Vire & Voima Oy

Tietosuojakäytäntö
Vieritä ylös