Hyvä HR on paras PR

Kuten tutkimuksissa ja keskusteluissa viimeisten vuosien aikana on osoitettu, niin nuoret sukupolvet eivät enää yhdistä identiteettiään työhön samalla voimakkuudella kuin vielä keski-ikään ehtineet sukupolvet. Vielä ”köyhänä” 70 -luvulla syntyneet ovat pitäneet työtä elinehtona ja ovat indentifioineet itsensä työn ja ammatin kautta.

Milleniaalit, saatikka nuoremmat näkevät taas työn yhtenä palasena heidän itsensä valitsemaa elämän polkua. Sinänsä työ ei ole enää elinehto se on vaihtoehto. Tämä siksi, että perinteinen työn käsite on viimeisten vuosien aikana myös venynyt ja vanunut. Nykyään voit elättää itsesi matkustamalla ja kuvaamalla sitä, tai sisustamalla ja siitä kirjoittamalla. Tavoitteena oman näköinen ja merkityksellinen elämä.

Samalla suuri määrä yrityksiä ja yhtiöitä kertoo, että he tarvitsevat lisää työntekijöitä. Heillä on suorastaan pula hyvistä työntekijöistä. Mitä jos kukaan ei enää halua olla työntekijä? Voidaanko työtä tehdä niin, että ihminen voi kokea elävänsä hänen näköistään ja tuntuistaan elämää, jossa työt tulevat tehdyksi, mutta perinteinen työntekijä – työnantaja -asetelma ei jäykistä tunnelmaa? Koska siitä työelämässä on kyse enemmän kuin milloinkaan. Tunnelmasta. Miksi työssä kuormittavuuden tunne vain kasvaa? Miksi työssä voidaan niin paljon pahoin? Tiedämme, että työn määrästä ja fyysisestä rasittavuudesta ei ole kyse, ainakaan laajassa mittakaavassa. Jotain on rikki.

Tietenkään yksi termi ei maailmaa pahenna tai paranna, mutta esimerkkinä käy HR Human Resources. Inhimilliset resurssit. Työpaikkamme koostuvat edelleen hyvin paljon tälle samalle periaatteelle. Kuinka paljon meillä on resursseja? Kaksi henkilötyövuotta tai yksi kokonainen ja pari puolipäiväistä resurssia. Tämä vaikka työelämä on jo ajat sitten ohittanut pisteen, jossa käytetyt työtunnit ja siitä saatavat tulokset olisivat ihmisten kesken jotenkin tasamittaisia. Suurin osa työstä on sellaista, jossa kausaalisuhteiden näkeminen ja ymmärtäminen vaatii analysointia, eli siis asiantuntijan työtä. Asiantuntijuus ei ole resurssi vaan pitkälle skaalautuva voimayksikkö. Siksi moderni Hr olisi syytä olla Human Results, inhimilliset tulokset.

Taitava valmentaja saa urheilijan ylittämään omat tunnistetut kykynsä ja tuntemaan itsensä henkisesti vahvaksi. Taitava opettaja saa lapsen ja nuoren oppimaan ja kukoistamaan. Samalla logiikalla työpaikat tarvitsevat taitavaa HR:ää joka ensisijainen vahvuus on työntekijäymmärrys, ihmisosaaminen. Esimiehet ovat nykyään paljon vartioina. Heillä on vastuuta perehdytyksestä, tuloksesta, tunnelmasta ja vaikka mistä, mutta heidän on oltava enennen kaikkea bisneksensä asiantuntijoita. Ihmisasiantuntija pitää löytyä HR -ammattilaisesta, joka tarvittaessa tulkitsee erilaiset toimintatavat, ymmärtää erilaiset motivaatiot ja antaa puolueetonta palautetta sekä esimiehelle, että työntekijälle.

Kun ihminen tuntee tulevansa kuulluksi yksilönä, ihmisenä, hänen epävarmuutensa taso laskee. Ja kun epävarmuus laskee, itsetunto nousee. Itsetunnon nousu on kasvun avain. Yksilön kasvu taas tarkoittaa lähes aina parempaa tuottavuutta. Moderni, hyvä HR on tuloksentekijä, siinä kuin perinteisesti muut liiketoiminnot. Ihmisosaamisella ei niinkään lisätä tai vähennetä resursseja, vaan vapautetaan potentiaalia parempiin suorituksiin. Ihminen on siitä hauska otus, että paremmat suoritukset parantavat fiilistä entisestään.

Mikään, ei mikään ole yritykselle parempi mainos, kuin se, että siellä tehdään hommia reippaalla otteella, tulosta syntyy ja siellä on hyvä fiilis. Siksi hyvä HR on paras PR.

Mika Aittamäki
kirjoittaja / valmentaja / puhuja.

Töölön Vire

Töölön Vire | Human Results | Henkilöstöhallinnon kokenut ammattilainen. Henkilöstöhallinnon kokenut ammattilainen käytössäsi, kaikissa henkilöstöhallinnon kiemuroissa. Ei pönötystä, ei jargonia eikä selittelyä. katse tuloksissa ja tavoitteet kiikarissa.

Yhteystiedot

Töölön Vire & Voima Oy
Y-tunnus: 3017163-6

[email protected]
+358 40 700 4826

Töölön Vire

Töölön Vire | Human Results | Henkilöstöhallinnon kokenut ammattilainen. Henkilöstöhallinnon kokenut ammattilainen käytössäsi, kaikissa henkilöstöhallinnon kiemuroissa. Ei pönötystä, ei jargonia eikä selittelyä. katse tuloksissa ja tavoitteet kiikarissa.

Yhteystiedot

Töölön Vire & Voima Oy

Temppelikatu 8, Töölö, 00100 HKI

Y-tunnus: 3017163-6

[email protected]
+358 40 700 4826

Yhteistyökumppanit

Copyright © 2023 
Töölön Vire & Voima Oy

Tietosuojakäytäntö
Scroll to Top