Töölön Vire

Hyvä HR on paras PR

Stadin stydein HR

Aina valon puolella

HR -palveluiden ostamista voi olla vaikea hahmottaa. Olemme pyrkineet paketoimaan osaamisemme mahdollisimman yksinkertaisesti ostettavaan malliin. 

Pk -yrityksillä ei ole suurten yhtiöiden tapaan mahdollisuutta monipuolisen HR -osaston palveluksiin. Töölön Vire on perustettu vastaamaan tähän tarpeeseen, Pk -yritysten HR -osastoksi. 

Meiltä saas perus HR -palvelut, kuten työsuhteen elinkaaren hallinnan, laksisääteisen HR:n, henkilöstön hallinnan prosessit ja ajantasaiset järjestelmät niin työhyvinvointikyselyihin tai tuntiseurantaan sekä vaikka yksinkertaisimmillaan palkkojen tarkistukset. 

Lisäksi saat apua HR -kehitykseen, joka voi olla esimerkiksi esihenkilöiden tukea, rekrytointia, apuja YT lain kanssa tai vaikka muutosneuvotteluiden prosessin hoitaminen . 

 Tarvittaessa saat myös  HR -johtamisen palvelut, joita ovat esimerkiksi HR strategiat, johtoryhmätyöhön osallistuminen, kulttuurin kehittäminen, HR DD:t yrityskaupoissa sekä tietenkin yleinen johdon tuki. 

Kaikki palvelumme yhdellä hinnalla 129 € / tunti. Ei sitoutumisia, eikä kuukausimaksuja. 

Tarina

Me

Historiamme alkaa Töölön torin laidalta. Perustajamme, Johanna on kotoisin juuri tuosta Töölön sydämestä. Töölössä on perinteisesti paljon elämää, liikkeitä ja yrittäjyttä. Tämä saama henkeä ja virettä jatkaa Töölön Vire.

Töölön Vire tekee HR -palvelua, jota sinä olet aina toivonut, mutta lähes utopiana pitänyt. Me Töölön Vireessä ymmärrämme, että myynnin onnistuminen on yrityksessä tärkeintä. Me tiedämme myös, että HR ja bisnes puhuvat liian harvoin samaa kieltä. Vierasta ei ole sekään, että HR organisaatiota pidetään ”vain” tukitoimintona, koska se ei tee muuta kuin ”tukee”.

Meille Töölön Vireessä HR ei tarkoita Human Resources vaan Human Results. Me suoristamme prosesseja, rakennamme tehokkaampia toimintatapoja, järjestämme dokumentaatiot ja kehitämme asiakkaidemme henkilöstöhallintoa, esihenkilötyötä ja tarvittaessa johtamista ja viestintää, pitäen jatkuvasti katseen tavoitteissa.                                            Arvomme                                                      Edellisen kappaleen luettuasi ajattelet ehkä, että olemme koviksia ja ehkä tunteettomiakin organisaatiojyriä, jotka kirjoittavat rakkauskirjeetkin Excelillä.

No emme tietenkään ole koviksia, emmekä tunteettomia. Uskomme vain siihen, että vain oikeita asioita tekemällä, syntyy hyvää kaikille. Vastustamme hölynpölyä ja jargonia, koska ne vain vievät energiaa ja vieraannuttavat ihmisiä. Olemme ahkeria sanan perinteisessä merkityksessä ja tykkäämme kun asiat edistyvät. Rakastamme ihmisiä ja saamme heidän kanssaan yhdessä uskomattomia asioita aikaan. Meillä on vain yksi varsinainen arvo: ”Aina valon puolella”.

Asiakkaamme ymmärtävät kyllä mitä ”Aina valon puolella” tarkoittaa. Siksi emme sitä sen enempää avaa. Jos sinä diggaat arvosta ”Aina valon puolella” sinä tiedät kyllä, mitä se on, mihin se velvoittaa ja mihin se meitä ohjaa. Töölön Vire on siis Stadin stydein Hr, aina valon puolella.

HRM

Human Resources Management

Henkilöstöhallinto, jossa työskennellään työsuhteiden hallintoon liittyvien asioiden parissa. Tällaisia ovat esimerkiksi työsopimukset, palkkahallinto ja työsuojelu.

HRD

Human Resources Development

Henkilöstön kehittäminen, jossa paneudutaan henkilöstön oppimiseen ja kehittymiseen tavoitteena organisaation osaamisen kollektiivinen lisääntyminen. 

HRC

Human Resource Culture

Organisaation ja henkilöstön työkulttuurin määritteleminen, kehittäminen ja ylläpito, tavoitteena parantaa työelämäkokemusta koko yrityksen tasolla sekä luoda kilpailuetua yritykselle kilpailtaessa parhaista tulevaisuuden osaajista.

Hinnoittelu

Töölön Vireen hinnoittelu ei ole mystiikkaa. Näillä hinnoilla helposti alkuun. Myös projektikohtainen hinnoitelu on mahdollista. Pyydä tarjous niin neuvotellaan.

Hr palvelut

Tuntihinta

129
/h
  •  

Meistä

Johanna Hirn

HR-Muotoilija, Toimitusjohtaja
Johanna perusti Töölön Vireen, että olisi sellainen HR-palvelua tarjoava firma, jolta itse haluaisi ostaa. Johanna on päättäväinen, kokenut ja vaikuttava HR-asiantuntija, joka auttaa yrityksiä kehittymään kokonaisvaltaisesti, koska hän ajattelee aina asiakkaan bisnestä, myynnistä tuotantoon. Johanna on perinteisessä mielessä ahkera ja vaatii itseltään sekä muilta ehdotonta laatua. Laadukkaan palvelun ohella Johannalta saa huonoja, väärin muistettuja tai kerrottuja "vitsejä".
+358 40 700 4826
[email protected]

Riina Ahlqvist

HR-Asiantuntija, Palvelupäällikkö
Riina on se kuuluisa "joku", joka pitää kaikki langat käsissä. Hän hoitaa sekä asiakkaiden, että Töölön Vireen prosessit ja toimintatavat kuntoon ja järjestykseen. Riina on myös poikkeuksellisen lämmin ja huolehtiva persoona, joka huomioi varmasti jokaisen ihmisen yksilönä. Kun hoidossa pysyvät sekä asiat, että ihmiset, on Riina HR -ammattilainen, jonka huomaan voi luottavaisin mielin antaa niin pienet kuin isotkin asiat. Riina nauraa mielellään, paljon.

+358 400 834 243
[email protected]

Ninni Laurikainen

HR-muotoilija / kasvujohtaja
Ninni on kumppanuuksien supernainen, jonka huomassa olleet asiakkaat kiittelevät vielä vuosien jälkeen, työkumppanuuden jo päätyttyä, mutta ihmisten välisen suhteen jäätyä eloon. Asiakkaidensa eteen Ninni kääntää kivet sekä kannot ja tarvittaessa raivaa koko kasken. Ninni ei koskaan unohda myöskään työn hauskaa puolta. Siksi hänellä on kumppanuuksille myös iloisempi termi, skumppanuus.

+358 43 826 5559
[email protected]

Mika Aittamäki

Valmentaja / Kulttuurimuotoilija
Mikalla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus yritysten johtamisesta ja valmentamisesta. Mikan valmennuksia kuvataan usein inspiroiviksi ja osuviksi. Valmennuksissa siis sekä viihdytään että opitaan. Mika tuntee ihmismielen koukerot ja kehon stressireaktiot ja löytää valmennuksellisia apuja niin johdon pulmiin kuin tiimien tuloksiin. Mika on myös arvostettu advisor ja mentori asiakkaiden yrityksille.

+358 40 869 0188
[email protected]

Helena Tahkola

Johtava HR-Muotoilija
Helena on rohkea, päämärätietoinen ja tarkka asiakastyön ammattilainen ja sertifioitu Business Coach, jonka luotsaamalle kehitysmatkalle on turvallista lähteä mukaan. Helenalla riittää henkisen suorituskyvyn lisäksi fyysistä kuntoa, koska hän on se kuuluisa urheiluhullu. Kassissa on aina läppärin lisäksi pieni urheiluvälinevarasto. Helena on Oulusta, mutta ei silti pelkää polliisia, leijonan syönnistä emme tiedä.

+358 40 705 0166
[email protected]

Armi Salo

Asiakassuhdeässä
Armi on asiakaskuiskaaja vailla vertaa. Aina aurinkoinen ja verrattoman kiinnostut siitä, kuinka voimme olla avuksi parhaalla mahdollisella tavalla. Armi ei hätäile eikä höpöttele, vaan keskustelee aina sillä tasolla, mitä keskustelukumppani vaatii ja tarvitsee. Aito, lämmin välittäminen tuntuu niin puhelimen, kuin sähköemailin välityksellä. Kun sinä saat puhelun Armilta, tiedät kyllä mistä puhumme.

+358 44 565 5896
[email protected]

Anniina Tirkkonen

HR-koordinaattori
Hän on meidän ”Joensuun Elli”, Karjalasta Töölön tupsahtanut topakka tapaus. Anniina säteilee lämpöä, iloa ja välittämistä. Anniinan halu ymmärtää ja oppia on esimerkillistä, eikä asioista tarvitse kahta kertaa puhua. Kun on sovittu hoidettavaksi ja tiedetään, mitä tehdään, niin Anniina tekee. Reippautta, hauskuutta ja ahkeruutta, sitä Anniina on. Onnellisia ovat ne asiakkaat, jotka tulevaisuudessa saavat Anniinan palvelusta nauttia.

+358 44 522 3365
[email protected]

Sara Lehtimäki

HR-assistentti
Sara on Pohjois-Karjalasta, mutta sitä hieman hiljaisempaa sorttia. Vaikka Sara ei pidä paljon ääntä, niin asioita sen sijaan tapahtuu topakasti. Omien sanojensa mukaan Sara onkin työteliäs, vaikka luonteensa puolesta onkin kaikkea muuta. Leppoinen ja lempeä. Saran käsiin on luottavaista laskea tehtävä kuin tehtävä.

+358 44 074 7577
[email protected]

Taru Merikoski

HR-muotoilija
Taru on pirteä HR:n ammattilainen vahvalla kansainvälisellä twistillä. Tarun monipuolinen tausta yrittäjänä, konsulttina antaa oivat eväät auttavat asiakkaita pinteessä ja pulmissa, mutta myös kehittymisessä sekä uuden luomisessa. Taru tarttuu tehokkaasti toimeen ja Tarun kanssa on superhelppo tulla toimeen.

+358 40 166 7414
[email protected]

Ville Parkkila

HR-muotoilija
Ville on Tamperelaistunut Kainuun kasvatti. hän innostuu helposti ja hyppää kärryille ketterästi. Ville tykkää ottaa hommia harteilleen ja auttaa mielellään asiakkaita ja kollegoita. Ville vaikuttaa ja rakentaa Töölön Vireen läsnäoloa Tampereella ja mielenkiintoista onki kuinka Kajaanin Hokin kasvatti pärjää Tapparan ja Ilveksen kotikonnuilla.

+358 44 297 4572
[email protected]

Jenna Lamppu

HR-assistentti
Jenna on rauhallinen ja tarkka asioiden järjestelijä ja lempeä ihmisten kohtaaja. Jennan tavoitteena on olla monipuolinen HR:n asiantuntija ja hän motivoituu ihmisten auttamisesta. Tämä näkyy tietenkin myös arkipäivässä. Jos Töölön Vireen ystävällisten ihmisten kesken olisi kilpailu, että kuka on kaikkein ystävällisin, niin Jenna olisi kärkikahinoissa :)

+358 40 583 1001
[email protected]

Asiakkaitamme

Suosittelee

Ei se mitä me sanomme, vaan mitä te sanotte.
Töölön Vire, suosittelen! Teemme SPR Ensiapu Oy:ssä rekrytoinnin yhteistyötä Töölön Vireen kanssa. Yhteistyössä olemme olleet harvinaisen tyytyväisiä sekä Töölön Vireen tarjoamaan näkemykselliseen osaamiseen, poikkeuksellisen hyviin ehdokkaisiin sekä aidosti elämää helpottavaan yhteistyöhön. Apu on aina saatavilla, se on nopeaa, ystävällistä ja asiantuntevaa. Jos kokee, että rekrytointiin voisi tarvita apua, joko prosessin osaamiseen tai koko rekrytoinnin ulkoistamiseen, niin suosittelen lämpimästi Töölön Virettä. Me olemme saaneet rutkasti lisää varmuutta tekemiseen ja ennen kaikkea olemme saaneet rekrytoitua huipputyyppejä.
Anne Pellinen
Anne Pellinen
Toimitusjohtaja | SPR Ensiapu Oy
On ollut ilo tehdä töitä Johannan kanssa alkusyksystä 2019 alkaen. Johannan erinomainen osaaminen HR:stä yhdistettynä hyvään viestintään, vuorovaikutukseen sekä kyvykkyys löytää erilaisia ratkaisuja arjen ongelmiin on helpottanut omaa toimintaani selkeästi. Laadimme yhdessä HR:n tekemisen raamit ja olemme saaneet häneltä tukea hyvin erityyppisissä tilanteissa kuten YT-prosessissa, palkkahallinnossa, työsuhdelainsäädännössä sekä perus HR-toiminnassa, josta Johanna myös vastaa ostopalveluna meillä. Jatkamme edelleen yhteistä työtä Johanna kanssa ja suosittelen häntä lämpimästi.
2X9t1pTY_400x400
Heli Kotilainen
Toimitusjohtaja | Setlementtiasunnot

Töölön Vire on raikas tuulahdus. Kaikki vain yksinkertaisesti toimii ja asiakaslähtöinen tapa toimia on sopinut meidän yrityksellemme loistavasti. Olemme käyttäneet heitä rekrytoinnissa, tiimimme koulutuksessa, sekä koko HR funktion uudelleen rakentamisessa. Lämmin suositus yrityksille aloittaa yhteistyö Töölön Vireen kanssa.

PHOTO-2023-06-28-15-24-07
Pekka Laatunen
CEO | FinnProtec Oy
Yhteistyötä vuodesta 2013 alkaen. Aloitimme Johannan kanssa yhteistyön jo vuosia ennen Omaeläinklinikkaa ja mainio yhteistyö on jatkunut vuosien varrella kummankin toimiessa eri yrityksissä kuitenkin aina siten, että Johanna on ollut palveluntarjoajana sekä vastannut asiakaskokemuksestamme. Tänä päivänä toimin Omaeläinklinikalla Talous- ja henkilöstöjohtajana ja Johanna toimii meillä HR Advisor-roolissa huolehtien osaltaan mm. YT-neuvottelukunnan perustamisen dokumentaatiosta, henkilöstön vaaleista, työsuojelun perehdytyksistä sekä muista erikoistilanteista. Tarpeemme vaihtelevat ja saamme eri tilanteissa neuvoja sekä liiketoimintalähtöistä HR-tekemistä silloin kun sitä tarvitsemme. Olemme hyvin tyytyväisiä yhteistyöhön ja jatkamme ehdottomasti sitä, koska se toimii meille!
minnaleiviskakuva
Minna Leiviskä
CFO, CHRO | Omaeläinklinikka
Töölön Vireen huippuosaajat ovat muuttaneet meidän mielikuvan harmaasta HR:stä täysin. Alusta saakka on ollut tunne, että meillä on hyvä vire ja yhteinen maali kohtaamisillamme. He ovat auttaneet meitä kirkastamaan ja kehittämään johtajuuttamme sekä yrityskulttuuriamme haastamalla, oivalluttamalla ja inspiroimalla sekä tuomalla konkreettisia työkaluja johtajuuden ja ihmissuhdetaitojen kehittämiseen. Erityisesti yhteistyössä arvostan kovan HR-osaamisen ja coaching-taitojen lisäksi myös Töölön Vireen myynnillistä silmää ja liiketoimintaymmärrystä. Tämä on harvinaisuus koska usein on kokemus, että HR & myynti eivät puhu samaa kieltä. Ja muutaman kiperän henkilöhallintoon liittyvän kysymyksen tullen Johannan numero on ollut kyllä pikavalikossa. Ja tulee olemaan jatkossakin. Tällaista välitöntä ja kädet saveen-henkistä yhteistyötä haluaa kyllä vain syventää.
Saara Vehoniemi
Saara Vehoniemi
Hallituksen puheenjohtaja | InHouse Group
We have been working successfully with Johanna several times over the past years. She is very customer oriented and she has the insight of our values and the way of doing things as well as the experience that we demand from our cooperation partners. We love working with her since she is very persistent and understands what our needs are in a very demanding and changing environment. We recommend her warmly.
Helena Wahlsten Töölön Vire
Helena Wahlsten
Country Manager | Glitter
Johanna on hyvä tyyppi ja hänen kanssaan on aina ollut helppo toimia yhteistyössä. Vuosien hyvä kumppanuus erilaisine ongelmaratkaisuineen sekä hänen ymmärryksensä meidän tarpeista on vakuuttanut minut hänen pätevyydestään. Johanna on menestyksekkäästi tukenut yritystämme konsultoinnillaan kiperissäkin tilanteissa.
Kari Virtanen Töölön Vire
Kari Virtanen
Toimitusjohtaja | ADB Safegate
Olen jo vuosia ollut yhteistyössä Johannan kanssa ja nyt myös Töölön Vireen asiakas. Tarvitessani erilaisia ratkaisuja, uusia näkökulmia tai vaikka liiketoiminnan näkökulman tuomista tiimivalmennukseen, on Johannalta löytyneet aina parhaat ratkaisut tekemiseen. Kaiken kaikkiaan mahtava tyyppi, jolta saa timanttista palvelua ilman turhanpäiväistä pyörittelyä. Hän hioo osaamisellaan ja persoonallaan kulmat suoriksi ja auttaa asiakasta. Tästä ei asiakkaan kokema palvelu voi enää parantua, suosittelen!
Annemari Kovalainen Töölön Vire
Annemari Kovalainen
Henkilöstöjohtaja

HR- Hotline

Lähetä viestisi lomakkeen tai sähköpostin kautta. Voit vaihtoehtoisesti soittaa sekä laittaa viestiä Whatsapp-viestillä. 

Töölön Vire

Töölön Vire | Human Results | Henkilöstöhallinnon kokenut ammattilainen. Henkilöstöhallinnon kokenut ammattilainen käytössäsi, kaikissa henkilöstöhallinnon kiemuroissa. Ei pönötystä, ei jargonia eikä selittelyä. katse tuloksissa ja tavoitteet kiikarissa.

Yhteystiedot

Töölön Vire & Voima Oy
Y-tunnus: 3017163-6

[email protected]
+358 40 700 4826

Töölön Vire

Töölön Vire | Human Results | Henkilöstöhallinnon kokenut ammattilainen. Henkilöstöhallinnon kokenut ammattilainen käytössäsi, kaikissa henkilöstöhallinnon kiemuroissa. Ei pönötystä, ei jargonia eikä selittelyä. katse tuloksissa ja tavoitteet kiikarissa.

Yhteystiedot

Töölön Vire & Voima Oy

Temppelikatu 8, Töölö, 00100 HKI

Y-tunnus: 3017163-6

[email protected]
+358 40 700 4826

Yhteistyökumppanit

Copyright © 2023 
Töölön Vire & Voima Oy

Tietosuojakäytäntö
Scroll to Top